| Kotikennel
esittäytyy... Paikka missä asumme ja kotikennelimme sijaitsee on Päijät-Hämeen Pohjoisosassa, maatalousvaltaisessa Artjärven kunnassa, pienessä Hietanan kylässä, sen entisellä kansakoululla. Täällä on tilaa ja turvallista asua myös pienten koirien kanssa. Koirilla on tilat täällä sisätiloissa, kuin myös hyvät tilavat ulkoilutarhat, oman pihan aidatulla alueella. Koirien terveys ja hyvinvointi on ollut kaiken toimistamme A ja O sitä aiomme vaalia tulevaisuudessakin. Hoitohenkilökuntaan koostuu omasta väestä. Päävastuu on luonnollisesti perheen emännällä kennelin omistajalla Pirkolla. Vastuu alueena normaalien perheen emännän tehtävien ohella myös koirin ruokinta ja hoito. Äiti hoitelee myös pikkupentuja, silloin kun niitä meillä milloin on. Myös koirien näyttelyttämiset ovat nykyään melkein yksin emännän ja Katjan vastuulla vastuualuetta. Pertin intohimoinen harrastus on ollut eläkkeelle jäätyään kalastus, mutta nyt sekin on jäämässä taka- alalle kun täällä ei ole siihen harrastukseen sopivia puhtaita järviä lähellä. Isä Pertti hoitelee äidin kanssa koirat ja tekee muutenkin kotitöitä minkä ehtii muilta hommiltaan. Kun vapaata aikaa liikenee, Pertti samoilee mielellään lähimetsissä, kuunnellen luonnon ääniä ja lintujen laulua. Pertin vastuulla ovat olleet narttujen pennutukset ja aivan pienet pennut. On joskus ihmetelty sitäkin, kun heti astutusten jälkeen nartuista tulee ns. ”isin tyttöjä” vaikkeivät sitä muulloin olisi olleetkaan. Jokaiselta pitää isän silitellä masuja jo kantoajan alkuvaiheessa ja jutella ”mukavia” Pertillä on ihmeellinen taito saada kivuliaatkin synnytykset sujumaan suhteellisen rauhallisesti ja joskus tulee joku tosi pieni ja heikko pentukin, jollain kumman ”taialla” yleensä Pertti onnistuu nekin elvyttämää elämälle. Pertti saattaa pitkät tovit istua pentu häkissä ja jutella niin emille kuin pennuillekin. Sitten kennelimme nuorempaan sukupolveen kuuluvat meidän ns. ”etätyöläiset” tyttäremme Katja ja hänen avomiehensä Raikko. Katja on tällä hetkellä Iss:llä töissä, hän asuu Raikon ja 3 koiran kanssa rivitaloasunnossa. Raikko käy töissä Porilaisessa laakeriliikkeessä myyntimiehenä. Katja hoitelee meidän tietokonetekniikan, hänen kädentaitojaan ovat myös nykyiset kotisivut. Kaikki sivuille tulevat asiat suunnitellaan yhdessä, mutta Katjalle kuuluu muuten sivujen tekeminen, päivitykset jne. Katja on ollut vuodesta 1989 SKL:n kouluttama kehäsihteeri Koiraharrastus hänellä lienee ollut ”verissä” syntymästään asti, sillä perheessämme on aina ollut koiria. Silloin tällöin Katja on töissä näyttelyissä toimihenkilönä kehillä, mutta ei ole uutta nähdä hänet myös esittämässä omia koiria näyttelyissä. Raikon harrastuksiin kuuluu metsästys. Raikko on kennelimme ns. ”yleismies jantunen” eli auttelee missä apua ja nuorta voimaa tarvitaan.. Hänellekään koiraharrastus ei ole uusi asia, sillä hänen pappansa on metsämies ja aina ollut norjan harmaahirvikoiria. Raikko on leppoisa ja tunnollinen ”kennelpoika” niin koirien hoitajana kuin näyttelyissä ”kärryjen vetäjänäkin” ja joskus jopa kasvattajaluokassa esittämässä Nelliä. Vähintäin kerran kuussa he koirineen ajelevat viettämään viikonloppua tänne maalle. Katjalla on Porissa hasa apsoa Maarikan Batistuta "Bobo" sekä Maarikan Charity "Nelli" . Raikolla sitten se pikkunen ”piiskahäntä” karkeakarvainen kääpiömäyräkoira Sea-Rock Primadonna "Siiri". Kennelissämme asustelee melkoinen lauma jo eläkepäiviään viettäviä koiria Maarikan Lazy Gay ”Poju” Maarikan Mona-Liza "Moona", Maarikan Moosa Melanie "Moosa”, Maarikan Louie "Niki sekä Maarikan Mats Maradona "Pontus" Kaikki koiramme ovat sopuisia yhdessä eläjiä. Ihmisille kaikki ovat yleensä kavereita,
kennelissämme ei yhtään agressiivistä yksilöä, sillä olemme yrittäneet
tehdä yhdistelmävalintamme terveistä hyväluonteisista koirista ja
olemmekin onnistuneet tavoitteissamme.
|